EU selvittää Googlen yksityisyydensuojaa
Euroopan tietosuojaviranomaiset aloittavat toimet hakukoneyhtiö Googlea vastaan. Viranomaisten mukaan Google ei ole noudattanut määräyksiä yksityisyydensuojasta Euroopan unionin alueella.
Viranomaiset ovat olleet huolissaan siitä, miten Google yhdistelee käyttäjätietoja eri palveluista. Viranomaisten mukaan Googlen pitäisi pyytää käyttäjiltä lupaa tietojen yhdistämiseksi ja selittää paremmin, miksi näin tehdään.
Viranomaiset antoivat viime lokakuussa Googlelle neljä kuukautta aikaa tehdä tarvittavia muutoksia.
Ranskan tietosuojaviranomaisen mukaan yhtiöltä ei ole saatu asiaan vastausta vaaditun ajan kuluessa. Eri maiden viranomaiset kokoontuvat päättämään vastatoimista ensi viikolla.
Google itse on ilmoittanut, että sen palvelujen yksityisyydensuoja on sopusoinnissa EU:n lainsäädännön kanssa.
Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Mer om hur vi bedriver vårt arbete