Pirjo Lahdenperä:

"Ehdotin yhteistyötä British Junior -koulun kanssa"

Publicerad 7 feb 2012 · kl 13:44 · 1:52 min

Sisu-uutiset kertoi viime viikolla, että Eskilstunan ruotsinsuomalaisen koulu on laittanut yläasteensa jäihin, koska oppilaita ei ole tarpeeksi. Samalla pedagogiikan professori Pirjo Lahdenperä on jättänyt koulun säätiön hallituksen.

Pirjo Lahdenperän tahtoi kehittää koulua eri suuntaan kuin suurin osa hallituksen muista jäsenistä ja sanoo, että koulun olisi pitänyt luotsata jäihin laitetun yläasteen oppilaita englantilaiseen "British Junior" -vapaakouluun:

- Hallituksessa oli erimielisyyksiä koulun tulevaisuudesta. Mielestäni olisi ollut tärkeätä, että yläasteoppilaat olisivat voineet jatkaa opintojaan monikielisyyden merkeissä, esimerkiksi British Junior-koulussa, johon olisi voitu palkata suomenkielisen opettajan, Pirjo Lahdenperä sanoo.

Myös Eskilstunan ruotsinsuomalaisen koulun säätiön puheenjohtaja Seppo Kankkunen on jättänyt tehtävän.

"Kuolleena syntynyt idea"

Säätiön hallituksessa sekä puheenjohtajana, kunniapuheenjohtajan ja jäsenenä kauan toiminut Antti Heikinniemi on palannut hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Hänen mielestään yhteistyö Eskilstunan englantilaisen British Junior-koulun kanssa ei olisi sopinut Ruotsinsuomalaisen koulun toimintamalliin:

- Se ajatus oli mielestäni kuolleena syntynyt, mielestäni erot ovat niin suuret koulujen välillä, että ei se yhteistyö olisi syntynyt luonnollisesti, Heikinniemi sanoo. 

Pirjo Lahdenperä sanoo, että jonkinverran dramatiikkaakin hänen erossaan oli ja asioiden toisin ollessa hän olisi saattanut jatkaakin:

- Olen istunut hallituksessa jo kymmenen vuotta, mutta olisin edelleen ollut kiinnostunut jatkosta hallituksessa. Mutta mielestäni hallituksessa on ollut aika pieni ymmärrys pedagogisista asioista.

Sveriges Radio FinskaAnsvarig utgivare: Helena Huhta Hermans

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.

Mer om hur vi bedriver vårt arbete

Senaste sändningen

Sveriges Radio Finska